Timo Kinnunen
Särkiniementie 16 A 41
70700 Kuopio
Finland

Klikkaa tästä palataksesi takaisin TimonMBNET etusivulle - Click here to return back to the front page of Timos' MBNET homesite

Klikkaa tästä palataksesi takaisin Joitakuita pohdintoja sivulle Click here to return back to the Some ways Of Thinking page

Kuvia ja tarinoita Timosta - Some photos and stories about Timo

Nuori mies

Paras nuoruus oli juuri koittamassa kun The Beatles -yhtye tuli nuorten ihmisten tietoisuuteen kuin raikas tuuli, ja bändi näytti meille muka-soittajille miten sitä oikeastaan soitetaan. Olihan meilläkin toki jonkinlaisia bändiyritelmiä oppikoulussa, kuten vaikkapa lempisenpekan bändi, jolla oli repertoaarissaan peräti kaksi kappaletta, jotka olivat omia – ja samalla ainoita. Mutta kun sitten näki beatleskappaleiden nuotit, ymmärsi oitis, että joko he olivat joko musiikkia lujasti lukeneita miehiä, tai sitten heidän takanaan toimi joku, joka osasi. Monimutkaisia sointurakenteita, vieraita sävelkulkuja - ja sen sellaista. Meille riittivät ne kolme tavanomaista. Jälkimmäinen vaihtoehto olettamuksista osoittautui sittemmin oikeaksi, eli yhtyeen biisien sovituksia ja nauhoituksia hoiteli ammattilainen, jolla oli klassisen musiikin koulutus. Mutta en minä tuota yhtyettä ihaillut, sillä en ole koskaan ihaillut ketään. Tämä johtui mm. siitä kun kerran näin sisarteni katovan televisiosta, kuinka bändin pojat puikkeletivat milloin missäkin, ja joku heistä huokaili, kuinka se Paul oli ihana. Kaikkea paskaa! Mutta katsokaa silti millainen beatlestukka minulla tuohon aikaan oli! Aika lyhyt tosin, sillä oppikoulussa ei tuolloin sallittu pitempää lettiä. Rehtori William Rentukka tapasi nimittäin viikottain kulkea viivotin kädessään pitkin pulpettirivejä, ja nostella poikien takatukkia, ja komentaa pitkätukat parturiin. Kaikki, paitsi liudunpoika menivät, mutta siitähän tuli hampaaton juoppo jo nuorella iällä. Ei Rentukalle voinut sanoa ei. sillä se oli jonkinsortin painija tai vesipalloilija ainakin – vähän niinkuin taannoinen pääministeri Paavo Lipponen. Housuni olivat luonnollisesti teryleeniä, ja varsin kestäviähän ne olivatkin. Sama housut jalassa monta vuotta. Myös Brylcreemiä piti tukkaan laittaa, kuten tässäkin kuvassa on nähtävissä otsatukan seutuvilla. Olen myöhemmin monta kertaa ajatellut, miksei minulla tuollaisella pärstäkertoimella ollut sen parempaa flaksia naismaailmassa kuin oli? No, tapailinhan minä jo tuolloin, ja myöhemmin toki tyttöjä, useitakin, ja suudeltiinkin - mutta ne, joista olisin ollut todella kiinnostunut, eivät meikäläisestä paljoa perustaneet. Niinpä riittarehmoset vain tupeerailivat tukkiaan, ja tapailivat vanhempia poikia, ja koettivat miten kuten näyttää kaiken kokeneilta, sillä tuohon aikaan haluttiin tulla nopeasti vanhaksi, koska silloin sai juoda viinaa, ja mekastaa miten tahtoi, ja olla kaiken kokenut. Viinakortti oli tavoitteena, ja tupakkamiehen vala miehuuden ensimmäisenä askeleena. Ja mitä minä nyt viinasta puhun - eihän siihen aikaan ryypätty ja rellestetty. Tai ainakaan nuremmat nulkit. Ryypiskelyn aika tuli vasta paljon myöhemmin, kuten silloin kun näin kerran urhemaanköässinkin niin kännissä, ettei se tuntenut ketään, ja olin itsekin ottanut metsään kätketystä jallupullosta siivut. En minä tosissani näitä aikoja kaipaa, sillä ei se ollut mukavaa aikaa, se nuoruus nimittäin. Sellaisia nuorenwertherinkärsimyksiä kaikki tyynni.

Folk-Timo

Pääsin minä esiintymäänkin pari kertaa, kuten tässä Tainionkosken yhteiskoulun konventissa, jonne oli saapunut Bad Boys -niminen bändi soittamaan sähkökitaroineen, ja ne laulaa sahasivat niitä kahta kappaletta, jotka olivat harjoitelleet, ja monta tuntia. Välillä sähköt katkesivat, ja kaikki huomasivat, ettei laulusolisti osannut oikeastaan lainkaan englantia, eikä se edes kuulostanut englannilta. Toisteli vaan siinä huutaessaan sentapaisia sanoja, kuten möököli hängäli hökötätä punkeli, ja niin edelleen ja edelleen. Kun ne pitivät taukoa, sain laulaa pari laulua niiden kitaraa ja laitteita käyttäen, ja niinpä päätin esittää Tatuoitu nainen - nimisen biisin, jonka sanat olin oppinut radiosta. Esiinnyin tuossa tilaisuudessa myös kuuluisana pianistina, vaikken osannut soittaa oikeastaan mitään. Tärkeintä oli paganinimainen elehtiminen, ja esityksen koreografia noin yleensäkin. Eiväthän monetkaan tienneet ns. paremmasta musiikista mitään, ja tyttö, joka soiti aamuhartauksissa pianoa, ei hänkään epäillyt petosta. Suosionosoitukset sekä Tatuoidusta naisesta -että pianonsoitosta - olivat myrskyisät. Huomaa kuvassa myös teryleenihousut, orastava beatlestukka, ja virttynyt villapaita. Kuva on todella kärsinyt aikojen saatossa, mutta voisin hyvällä syyllä kysyä, kuinka moni tämän päivän digitaliotoksista tulee säilymään samalla tavalla kymmeniä vuosia, kuten tämä otos? Olisin voinut retusoida kuvasta naarmut sun muut pois, mutta ne kuuluvat näin vanhaan kuvaan niinkuin paita ja yläkerran lavitsa. Viikkokausien ajan kuulin kuinka koulumme oppilaat sanoivat minua Folk-Timoksi. Ei minusta kuitenkaan tullut folk-laulajaa, vaan tie vei muualle, ja hyvä niin. Eipä pääse kukaan sanomaan, että onpa mies nykyään rapistunut ja kulahtanut, koska kukaan ei minusta vielä mitään nuorempana tiennyt. Olen tavallaan ollut koko nettijulkisuuteni ajan tällainen kun nyt olen. Mutta mitäpä sillä on merkitystä.

Mitään en vielä tuolloin säveltänyt, ja ainut esiintyminen tapahtui Rauhan Urheilijoiden jääkiekkoilijapoikien vuosijuhlassa, johon minut kotoa asti haettiin hoilaamaan. Sanoivat, että laula nyt, ja soita, äläkä vinguta sitä kitaraasi. Kai minä sitten jotakin laulaa lurautinkin. Mene ja tiedä.

Yl'oppilas

Runebergin runossa sanotaan, muistaakseni, että nuor' ol' yl'oppilas, ei huolta ollut laisin. Mutta kyllä sitä huoltakin riitti. Kävin nimittäin iltalukiota, ja oli se varsinaista hevosenhommaa. Mutta minä halusin tulla hyväksi sitojaksi, kuten se muinaisen televisiomainoksen perhonsitojapelle, joka myös halusi tahollaan tulla hyväksi sitojaksi. Ja kai sitten tulikin. Kuva on otettu Lauritsalassa, ja taka näkyy huoltoasema, jossa olin eräänä kesänä töissäkin bensanmyyjänä. Noin vuosi ennen tämän kuvan ottamista tein mm. laulun Hattivattinainen, joka on eräänlainen käännös laulusta Honky Tonk Woman, jonka taas on säveltänyt ja sanoittanut The Rolling Stones -yhtye. Myös Autioksi on tullut -laulu sai samoihin aikoihin alkunsa. No, Tämä ylioppilaksitulo oli kuitenkin vain pieni välivaihe myöhemmissä opinnoissa, jotka johtivat lopulta yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkintoon. En tosin ole saanut päivääkään olla varsinaisessa lisensiaatintyössä, kuten lisensiaatin kuuluisi olla, vaan jouduin kaikenlaisiin hanttihommiin. Mutta mitäpä näistä. Tämä lienee ainut valokuva, joka minusta on ylioppilasjuhlan tietämissä kuvattu, ja nyt sitten sekin on yleistä omaisuutta. Minä jäin paitsi useimpia ylioppilaaksituloon liittyviä juhlallisuuksia, ja karonkkoja, ynnä vanhojentansseja sun muita. Typeryyksiä, sanoisin – en menetänyt mitään. Myös myöhempi pyhä ylioppilaselämä jäi minulle täydelliseksi mysteeriksi, koska olen aina ollut joko liian vanha, tai liian nuori, ja tavalla tai toisella muista poikkeava. Minusta ei tullut edes sosialistia, koska inhoan siinä määrin muita ihmisiä, että se estää todellisen, luovan sosialisuuden kehittymisen. Tokihan kävin muutamia kertoja kapakassa, mutta silti olin ikäänkuin ulkopuolinen, vaikka kuinka olin ravintolan sisäpuolella. Turhaa sekin kaikki. Jos olisin vaikkapa tohtori, saisin varmaankin ottaa ensin kaikenlaisissa perhejuhlissa, ja minua pidettäisiin viisaana miehenä. Mitä tahansa sanoisinkaan, olisi jokainen sana kallis kultajyvä, ja ne kaikki tallennetaisiin ikuisiin ajatuksiin, ja sanomisistani tehtäisiin tutkielmia tyyliin: mitä hän todella sanoi. Mutta koska olen vain halpa, arkipäiväisen nuhruinen lisenssi, pitävät hädintuskin täyspäisenä, jos sitäkään.